Skip to content

Yrittäjän arki on sirkusta, apuna on jatkuvasti kehittyvä ajanvarauspalvelu

Sirkusfysio on Jyväskylässä toimiva fysioterapiayritys.

Atte Niittykangas on toiminut Cirque de Soleilin fysioterapeuttina ainoana suomalaisena. Aten ura lähti liikkeelle esityksillä musikaaleissa ja pienissä tanssiteoksissa ennen kuin hän lähti opiskelemaan fysioterapeutiksi. Atte työskenteli sirkuskoulussa ja huomasi, ettei kukaan ole erikoistunut fyysisesti vaativien esiintyvien taiteilijoiden vaivoihin ja Atesta tuli sirkusfysioterapeutti. Sittemmin Atte on työskennellyt Suomessa ja ulkomailla maailman taitavimpien esiintyjien parissa.

Sirkusfysio auttaa asiakkaita pääsemään elämänsä kuntoon 

Vuonna 2014 alkoi Sirkusfysion tarina. Ensimmäiseksi kyseeseen tuli liiketilan hankinta ja samalla Atte perusti sekä nettisivut että Facebook-sivun yritykselleen. Toinen askel oli sähköisen ajanvarauksen käyttöönotto. Kolmanneksi Atte otti avuksi Instagram-sivun ja Google-mainonnan. Neljäs vaihe oli sähköpostimarkkinoinnin aloittaminen. 

Selkeä ajanvarauspalvelu käyttöön

Sirkusfysion tarina Vellon kanssa alkoi 2016. Vello valikoitui ajanvarausjärjestelmäksi, sillä asiakkaan ei tarvitse rekisteröityä ajan varaamista varten. Atte kertoo, että hänen asiakkaansa ovat pitäneet sähköisestä ajanvarauksesta. Vello on upotettu Sirkusfysion nettisivuille ja sitä kautta Aten asiakkaat löytävät ajanvarauskalenterin. 

Atte kertoo, että parasta Vellossa on selkeä käyttöliittymä ja että järjestelmä kehittyy koko ajan.

atte-nettisivu2

Vuosi 2020 toi mukanaan panostamisen etäpalveluihin

Korona on vaikuttanut Aten liiketoimintaan merkittävästi, asiakasmäärät ovat heitelleet voimakkaasti ja koulutustoiminta on ollut lähes kokonaan tauolla. Atte suosittelee kanssa yrittäjiä laajentamaan palvelutarjontaa vaikeina aikoina. Pandemia muutti Aten suunnitelmia merkittävästi: “Palasin Suomeen koronan tuomana ja omat palveluni perustuivat aina fyysiseen tapaamiseen asiakkaan kanssa. Palveluiden monipuolistaminen ja sovittaminen rajoituksiin on auttanut itsellä.”

Yrittäjän arki on välillä nuoralla tanssimista

Atte nostaa esiin yrittämisen parhaita puolia: “Yrittäjänä pääsee toteuttamaan omaa intohimoaan. Koen, että intohimoa ja paloa työhön tarvitaan, koska yrittäminen on ajoittain aikamoista puskemista. Vastuu kaikesta tuo kuitenkin parhaimmillaan mahdollisuuden tehdä työtä täysin omaan tahtiin ja itsensä näköisesti. Yrittäjänä saa tai joutuu tekemään monenlaista muuta työtä, jota ei koulussa uskonutkaan tulevan vastaan. Jos sen ajattelee positiivisena puolena, on jo hyvässä alussa.”

Sirkusfysion varauksista 90% tulee Vellon kautta ja Vello on kaksinkertaistanut varauksien kokonaismäärän.

Lue lisää näistä ominaisuuksista

Vello on suunniteltu fysioterapeuteille

Ota käyttöösi ajanvaraus, joka on suunniteltu fysioterapiapalveluiden tarjoamiseen. Saa enemmän varauksia Vellon avulla ja vapauta oma aikasi tärkeimpiin työtehtäviin.

Lue lisää

Saat rahat käyttöösi ennätysajassa

Vellossa asiakkaasi voivat maksaa varauksensa ja lahjakorttinsa sähköisesti - myös silloin, kun liikkeesi on suljettuna. Sinä saat rahat automaattisesti pankkitilillesi ennätysajassa. Näin kassavirtasi nopeutuu ja peruutukset vähenevät.

Lue lisää