Hyvinvointi Empire, Keuruu - hierojayrittäjä Heli Immonen
Keuruulaisessa Hyvinvointi Empiressä hieronnat, kryohoidot ja personal trainer -palvelut pyörivät kaikki saman kalenterin ympärillä, ja myös saman järjestelmän sisällä.
Yritys, joka syntyi omasta käännekohdasta
Heli Immonen perusti Hyvinvointi Empiren marraskuussa 2023. Taustalla oli oma käännekohta: palkkatyöstä yrittäjäksi, ja opinnot kulkivat pitkään työn rinnalla. Nykyään takana on ACE-sertifioitu personal trainer -koulutus, koulutetun hierojan tutkinto, urheiluhierojan erikoisosaaminen sekä täydennyskoulutuksia muun muassa liikkuvuusvalmennuksesta ja purentaelimistön hoidosta.
Palveluvalikoima on sen mukainen: klassista- ja urheiluhierontaa, kryohoitoja, PT-palveluita, elämäntapamuutoksen ohjausta ja kompressiolahkeilla tehtäviä hoitoja. Ajatus on koko ajan sama, etsitään oireen sijaan syytä.
Ennen: kolme työkalua, jotka eivät puhuneet keskenään
Ennen Velloa Helin arki oli koottu palasista. Ajanvaraus oli yhdessä palvelussa, maksut toisessa ja asiakaskirjaukset Excelissä.
"Se oli sellainen sillisalaatti. Edullinen aloittaa, mutta kyllähän sen sitten huomasi, että kun kaikki on saman katon alla, niin on se helpompaa."
Vaihdon hetki tuli, kun aiemman ajanvarausjärjestelmän ilmaisversio muuttui maksulliseksi. Samaan aikaan Heli oli aloittamassa ryhmäliikuntatuntien vetämisen, eli tarve kasvoi juuri silloin, kun järjestelmä piti muutenkin valita uudelleen.
Vertailussa oli mukana pari muutakin vaihtoehtoa. Valinta ratkesi kahteen asiaan.
"Kyllä teillä oli paras hinta-laatusuhde, ja sitten se ryhmäliikunta."
Nyt: yksi järjestelmä, joka on auki koko päivän
Vello on ollut Helillä käytössä toista vuotta, ja se on päivittäisessä käytössä arjessa.
"Ajanvaraukset ovat siellä ja asiakaskirjaukset ovat siellä. Kassa pyörii sen kautta, ja raportit menevät kirjanpitoon."
Iso käytännön muutos näkyy kirjaamisessa. Kun asiakaskirjauksen voi tehdä suoraan varaukseen, se tulee tehtyä siinä työn yhteydessä eikä illalla erikseen.
"Kyllä se kirjaaminen on nopeampaa. Kun sen saa suoraan siihen varaukseen tehtyä, niin kyllähän se säästää."
Kaikki kirjaukset näkee helposti asiakkaan alta, joten hoitohistorian voi käydä kätevästi läpi: mitä on tehty ja milloin. Koko hoitopolku löytyy parin klikkauksen takaa.
Toinen muutos näkyy kirjanpidossa. Aiemmin tilitykset tulivat päivittäin, nyt viikoittain ja se tarkoittaa selvästi vähemmän tositteita. Tilityksiä saisi useamminkin, mutta tämä tahti sopii Helille.
"Se kirjanpitorumba on vähentynyt: kirjanpitäjätkin tykkäävät, että tositteita on vähemmän. Yhdellä tositteella koko viikon touhut. Se helpottaa minun työtäni ja kirjanpitäjän työtä."
Varauksia tulee silloinkin, kun yrittäjä nukkuu
Sähköinen ajanvaraus tekee näkyväksi sen, mitä moni yksinyrittäjä ei muuten ehtisi hoitaa: asiakkaat varaavat silloin kun heille sopii.
"Kyllä, niitä tulee ihan ympäri vuorokauden. Joskus tulee kolmelta yölläkin, sen sit huomaa, kun katsoo aamulla puhelinta."
Peruutuksia ja no-show-tilanteita on ollut hyvin vähän. Automaattiset muistutukset ovat olleet käytössä alusta asti.
Rahassa mitattuna
Heli maksaa Vellosta vuosimaksun, ja sen päälle tulee provisio maksuista. Varauksista ei lähde erillistä provisiota. Aiemmasta järjestelmästä Heli ei maksanut kuukausimaksua, mutta jos hän olisi jäänyt sen asiakkaaksi, kuukausimaksu ja provisio olisivat yhdessä nousseet suuremmiksi kuin Vellossa.
"Siinä tuli iso säästö. Jos olisin jäänyt vanhaan, niin vuositasolla euroja olisi mennyt aika paljon enemmän."
Suosittelisitko?
Pari hierojakollegaa on kysynyt Heliltä, mihin hän vaihtoi, ja siirtynyt Velloon Helin perässä. Parhaiten Vello sopii Helin mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisille.
Seuraavaksi Hyvinvointi Empiressä on edessä uusi vaihe: Heli muutti tämän kuun alussa kuntosalin tiloihin, ja ryhmäliikuntatunnit palaavat ohjelmaan. Ne tulevat suoraan Vellon kalenteriin. Vellon lisäkalenteri mahdollistaa myös asiakkaiden omatoimiset kehonhuollot X-cryo-laitteella ja kompressiolahkeilla silloin, kun hoitohuone on tyhjillään.
Kun muutosta pyytää tiivistämään yhteen lauseeseen, Heli kuvaili Vellon seuraavasti:
"Kaikki tarvittava yhdessä järjestelmässä."