Skip to content

5 syytä ottaa etukäteismaksaminen käyttöön ajanvarauksessasi

Ennakkoon maksetut varaukset kiihdyttävät kassavirtaasi, varmistavat sitoutuneen asiakkaan sekä säästävät aikaasi. Parhaimmillaan varausten ennakkomaksumahdollisuus tarkoittaa, että yrittäjän ei tarvitse hankkia erillistä maksupäätettä ja kuittitulostinta liiketilaansa lainkaan.

Listaamme tässä artikkelissa viisi tärkeintä syytä ottaa etukäteismaksaminen käyttöön ajanvarauksessasi. 

 

Viisi hyvää syytä aktivoida varausmaksut

  1. Varmistat, että asiakkaasi tulee paikalle.
    Kun asiakkaasi maksaa hoitonsa varauksen tekemisen yhteydessä, voit olla varma, että hän myös saapuu paikalle oikeana ajankohtana.

    Ennakkoon maksetussa hoidossa asiakkaalla on "omaa rahaa kiinni", joten unohduksia tai peruuttamattomia aikoja kohdataan näissä tapauksissa tilastojen valossa hyvin vähän.

    Useissa varausjärjestelmissä voit työntekijänä määritellä, mitkä hoidot asiakkaan tulee maksaa ennakkoon ja minkä hoitojen yhteydessä asiakas voi maksaa paikanpäällä.

    Jatkuvasti yleistyvä tapa on veloittaa asiakkaalta pieni osuus, esimerkiksi 10%, hoidon hinnasta etukäteen ajanvarauksen yhteydessä. Näin asiakas saadaan sitoutettua, mutta ajanvaraus ei pysähdy ylisuureen ennakkomaksuun.

  2. Sinun ei tarvitse huolehtia laskuttamisesta paikan päällä
    Asiakkaan maksaessa hoitonsa etukäteen, hän on vapaa nauttimaan olostaan ja poistumaan heti hoidon jälkeen. Maksaminen ei lannista asiakkaan euforiaa enää hoidon jälkeen, kun rahastusosuus on jo hoidettu.

    Ennakkomaksuilla varmistat, että asiakkaasi lähtee tyytyväisenä eikä rahojaan laskien.

    Closeup, cropped portrait of a smiling businessman reaching into his blazer pocket to get his wallet. Horizontal format isolated on white background. Business financial transaction

  3. Saat rahat ennakkoon.
    Oletko koskaan tullut pohtineeksi kassavirtaasi ja verrannut sitä esimerkiksi verkkokauppiaiden kassavirtaan?

    Terveyden- ja kauneudenhuoltoalalla on yleistä, että asiakas maksaa palvelusta hoidon jälkeen. Yrittäjänä olet kuitenkin hankkinut hoitoon tarvittavat voiteet, öljyt ja tarvikkeet jo etukäteen - lisämyyntituotteista puhumattakaan. Tällä mallilla liiketoimintasi alun kassavirta on siis negatiivinen (= rahaa kuluu enemmän, kuin mitä sitä tulee).

    Verkkokauppiaan kassavirta on sen sijaan usein päinvastainen: Asiakas maksaa tilauksensa ennakkoon verkossa, ja vasta tämän jälkeen yrittäjä hankkii ja lähettää tuotteen asiakkaalle. Verkkokauppiaan kassavirta on siis positiivinen. Miksei sinunkin kassavirtasi voisi olla?

    Konkreettinen esimerkki: Kun asiakkaasi varaa ajan kahden viikon päähän ja maksaa sen varatessaan, sinä saat rahat käyttöösi samantien jo ennen palvelua. Kätevää! 

  4. Palvelun hinta on sovittu sekä maksettu eikä siitä synny maksun hetkellä riitaa.
    Kun asiakas maksaa hoitonsa varauksenteon yhteydessä, hän tietää varmuudella, paljonko hoito maksaa. Asiakas voi myös varmistua, että kyseessä on kiinteä hinta eikä esimerkiksi "alkaen hinta".

    Lisätuotteiden tarjoaminen kotihoidon tueksi on niin ikään läpinäkyvää, kun niiden vaikutus kokonaishintaan on asiakkaalle selvää alusta lähtien.
     asiakkaalle ei pitäisi olla epäselvää, että kyseessä oli alkaen-hinta kun veloitat mahdolliset lisäkulut palvelun jälkeen.


    A surprised young sales person in elegant suit standing in empty urban environment with grey concrete wall background concept

  5. Ei haittaa vaikka asiakas on unohtanut maksukorttinsa kotiin.
    Onko asiakkaalla jälleen unohtunut maksukortti kotiin? Eikö korttimaksu menekään läpi? Onko kortinlukijassasi jälleen jokin vika? Ei haittaa!

    Veloittamalla maksut asiakkaaltasi Vellossa etukäteen, pienennät liiketoimintasi riskiä ja varmistat maksusuoritusten toteutumisen.
     

OnkoVoit Voit myös päättää, että onko ennakkomaksu vapaaehtoinen vai pakollinen. Mikäli valitset ennakkomaksun vapaaehtoiseksi, niin asiakkaalla on mahdollisuus päättää maksaako hän paikan päällä vai jo varaustilanteen yhteydessä. myös päättää, että onko ennakkomaksu vapaaehtoinen vai pakollinen. Mikäli valitset ennakkomaksun vapaaehtoiseksi, niin asiakkaalla on mahdollisuus päättää maksaako hän paikan päällä vai jo varaustilanteen yhteydessä.Voit myös päättää, että onko ennakkomaksu vapaaehtoinen vai pakollinen. Mikäli valitset ennakkomaksun vapaaehtoiseksi, niin asiakkaalla on mahdollisuus päättää maksaako hän paikan päällä vai jo varaustilanteen yhteydessä.Onko sinulla jo käytössä sähköinen ajanvaraus ja maksuratkaisut? Saat ajanvarauksen lisäksi työkalut ennakkomaksuihin sekä lahjakortteihin. 

Lue lisää Vellon maksuratkaisuista

Tutustu tarkemmin

Lue lisää näistä ominaisuuksista

Ajanvaraus

Vellon ajanvarauksen saat käyttöösi heti. Voit julkaista varauskalenterisi asiakkaillesi jo tänään. Ensimmäiset maksut tilitämme sinulle heti ensi maanantaina.

Lue lisää ajanvarauksesta

Ryhmätunnit ja kurssit

Ottamalla Vellon käyttöösi, voit sähköistää ilmoittautumiset ryhmätunneillesi ja automatisoida jonotuslistat. Vello täyttää peruutuspaikat automaattisesti.

Lue lisää ryhmätunneista

Asiakasrekisteri

Vellossa oleva asiakasrekisterisi täydentyy automaattisesti. Kun asiakkaasi tekee varauksen Vellon kautta, asiakas lisätään automaattisesti asiakasrekisteriisi.

Lue lisää asiakasrekisteristä